sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Miksi hackamore/sidepull?

Kun meillä oli vielä tavoitteita Lassen kanssa, en pahemmin kiinnittänyt sen jatkuvaan suunaukomiseen huomiota. Se teki sitä aina ja kaikilla ratsastajilla, joten ajattelin nuorena ja tyhmänä että sillä on vain sellainen tapa. Joskus yritin ratkaista ongelmaa, mutta eipä se siitä ihmeemmäksi muuttunut vaikka kuinka yritin ratsastaa pehmeällä kädellä jne.

Minulle oli sanottu joskus klinikalla, että Lassella on matala kitalaki, joten sille ei sovi nivelletty kuolain. Sen takia meillä olikin suora kumikuolain vielä viime vuoteen saakka. Lasse ei myöskään ikinä halunnut tulla rehellisesti kuolaimelle, vaan pakeni kättä koko ajan. Se myös viskoi päätään paljon. Kuolainkuvissa sillä oli aina tyytymätön ilme, mutta hackamorekuvissa taas keskittynyt. Itselläni on myös se tapa, että kuolaimella ratsastaessa alan pyytämään mahdottomia, ja sellaista, mihin ei kumpikaan pysty. Jään hinkuttamaan jotain typerää juttua niin kauan, että molemmilla on paha mieli.




Päällisin puolin tyytyväinen, mutta suu auki.



Silloin aloin miettimään, onko meidän pakko käyttää kuolainta. Olin mennyt Lassella aiemmin hackamorella ja se toimi niillä hyvin, mutta itse en osannut ratsastaa kunnolla. Miksi meidän oli pakko vääntää pahalla mielellä, kun hyvä mieli olisi vain kuolaimen vaihdon päässä?

Viime kesänä ostin Lasselle sidepullit, joilla se meni älyttömän kivasti. Siitä se ajatus sitten lähti. Ensin ostin kunnon hackamoren Horzen läpyttimen tilalle ja sitten tilasin mittatilaussidepullit SK Naturelta. Sidepullit valitettavasti hiersivät Lassen nenäpiin auki, kun en huomannut heti laittaa pehmustetta. Pehmusteen kanssa suitset olivat kuitenkin juuri sopivat. Kun päätin jättää suuosalliset kuolaimet pois, meistä molemmista tuli tyytyväisempiä.

Hackamoret ovat kuitenkin meidän pääkäytössä, koska niillä Lasse on tarkempi. Sidepulleilla se jää vähän makoilemaan ja haahuilemaan, kun taas hackamoreilla se oikeasti keskittyy. Olen oppinut ratsastamaan hackamorella niin, että saan Lassesta kaiken tarvittavan irti. Aiemmin en pystynyt tekemään esimerkiksi laukanvaihtoja, kun en saanut tuntumaa, mutta nykyään menee jo sarjavaihdotkin pienellä treenillä.

Painotan vielä tähän loppuun, että minulla ei ole mitään sitä vastaan jos muut käyttävät kuolainta. Se on jokaisen valinta ja jokainen hevonen on erilainen. Lasse on kuitenkin paljon tyytyväisempi hackamorella ja sidepulleilla, joten se on minun valintani. Sen verran voin sanoa vielä lopuksi, että jos hevosesi on herkkä suustaan, aukoo suutaan paljon ja viskoo päätään, niin kannattaa miettiä missä vika voisi olla. Enemmän rautaa suussa ei ainakaan paranna näitä ongelmia, ja nuo ovat hevosen tapoja kertoa, että kaikki ei ole nyt hyvin. Vika voi olla kuolaimessa, satulassa tai lihaksissa, ja ne kannattaa tutkia jos huomaa hevosessa tuollaisia käytösmalleja. Meillä auttoi kuolaimen vaihto, olisi kiva tietää mikä teillä on auttanut vastaavissa tilanteissa :) Eli jos hevosesi on käyttäytynyt jotenkin oudosti, miten korjasit ongelman?




Suosittelen SK Naturea, jos haluatte teettää mittatilausvarusteita. Nämä sidepullit ovat ihan älyttömän hyvät ja taidokkaasti tehty!





Postauksen kuvia on ottanut Krista, Petra ja moni muu, kiitos!

Ps. Mikäli taivas ei tänään repeä, Lasse pääsee irtohyppäämään. Siitä postausta myöhemmin ;)

27 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Saako nuilla sidepulleilla ja hackamoreilla kisata?

    hemulisway.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole aivan varma, mutta mielestäni esteitä saa, koulua ei :) Kannattaa kysyä joltain viisaammalta :D

      Poista
    2. Ainakin esteitä saa :D

      animaaal.blogspot.fi

      Poista
  2. Onko mielestäsi hackamoreilla helppo hypätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun oli vähän vaikeuksia tuntuman kanssa, mutta nykyään olen oppinut :)

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus, varsinkin näin kun on ite oman hepan kanssa vähän samojen ongelmien äärellä kuin te aikaisemmin. Teillä tosiaan ainaskin näyttää yhteistyö pelaavan hackamoreilla tosi upeasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä kyllä sujuu hackamoreilla tosin hyvin, eikä tule enää niitä turhia kiukutteluja kummaltakaan :)

      Poista
  4. Minulla on ollut hollilla sata kuvaa Skinnystä kuolaimen kanssa suu auki ja postaus niitä varten. on vaan hankala kirjoittaa, kun joka kerta joutuu varomaan sanojaan ja sanomaan, ettei tuomitse toisten kuolainten käyttöä. Niin herkkä aihe tämä on. Skinny auko ja räpels kaikkien kuolainten kanssa. Kuolaimettomien kanssa on olo rento molemmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä arka aihe, sen takia mäkin laitoin ton kommentin tuonne. Tee ihmeessä postaus kuolainaiheesta!

      Poista
  5. Meidän kokeiluketju meni niin, että ensin ostin ohuet D-renkaiset "western-nivelet", siis ehkä tyypillisimmät länkkäriheppojen nivelet. Ei olleet hyvät, ei oikein millään tavalla. Sitten kokeilin rotary-mallisia niveliä liikkuvilla renkailla, ja ne olivat paljon paremmat. Kuitenkin hevonen helposti karkasi ylös jos halusin tehdä jotain tiiviimpää tuntumaa vaativaa, ja päätin sitten kokeilla vielä rotary-kolmipalaa. Ne ovat toistaiseksi selvästi parhaat.

    Olen kokeillut hackamorea useammankin kerran, se on ihan jees mutta ei meidän kohdalla mikään tie onneen. Meillä suurin syy päänheiluttelulle on ollut niskan jumit (toki muitakin syitä on ollut, kuten huonosti oleva kenkä, liian paksu/ohut pad suhteessa hevosen lihaskuntoon, liiat ötökät jne). Heppa siis menee välillä korvien takaa jumiin, "yläniskasta", syy löytynee historiasta enkä ole vielä havainnut mitään tiettyä yhteyttä tiettyihin työskentelymuotoihin tms. Sitä kun hieroo, laittaa arnikaa ja lämpöä, on eron huomannut ihan päivässä tai parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille ei hackamore sovi, sen olen huomannut minäkin. Jännä paikka jumiutua, tuo yläniska. Mutta hyvä kun olet löytänyt sen "ongelmakohdan", niin tiedät tehdä asialle jotain :)

      Poista
    2. Meilläkin hevonen jumiutui aiemmin tosi pahasti yläniskasta, mutta kun aloitimme porkkanavenyttelyt, jumit loppuivat. Teemme siis venytykset aina ratsastuksen jälkeen ja ihan muutenkin. :)

      Poista
  6. Meillä oli kuolaimen kanssa "ongelmana" turvan heiluttelu on pienimmänkin ohjastuntuman päästi pois, teki sitä myös pitkin ohjin kävellessä. Loppui hyvin nopeasti kun kuolaimet jäi pölyttymään laatikkoon. Nykyään käytössä on sidepullit ja kaikenlaisia kuolaimettomia on tullut kokeiltua, reppana koeakaniinitamma :) Mua harmittaa, että menin myymään tuon hackamoren teille :D Siinä oli niin hyvät nuo nahkaosat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myit meille, on ihan huiput hackamoret! Niin jämäkät ja tukevat :)

      Poista
  7. Kun aloitin nykyisen ylläpitohevoseni kanssa, huomasi kyllä heti että jossain on jotain vikana: ekalla ratsastuskerralla hyppi pystyyn ja heitti päänsä ylös ravissa (ei mitään normaalia pää ylhäällä-menoa, vaan pää oli ns. sivuittain). Tajusin että suussa on vikaa ja ennen raspausta menin vain riimulla ja pää ei enää noussut ylös. Raspauksessa löytyi pahoja piikkejä ja sen jälkeen nivelillä oli ok. Vaihdoin kuitenkin kuolaimet kolmipaloihin, kun sama pään heittely jatkui.

    En tiedä johtuiko kuolaimista vai ratsastustavoistani, mutta nyt ollaan kuitenkin päästy kokonaan pään heittelyn yli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein juuri tuo raspauskin vaikuttaa päänheittelyyn. Silloin kun mentiin kuolaimilla, Lasse oli aina hankalampi ratsastaa suustaan, kun alkoi olla raspauksen aika.

      Hyvä kun olette päässeet ongelmasta :)

      Poista
  8. Meillä Ukko aukoi suutaan ja viskoi päätään kuolainten kanssa. Lisäksi se tuntui painavan kädellä todella usein tai sitten poika oli jännittynyt. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt kuolaimettomuutta ihan muutenkin, mutta oireilu vauhditti päätöstäni siirtyä kuolaimettomuuteen.

    Kaikki oireilu loppui heti. Jarrut toimivat paremmin ja hevonen on rennonpi. Itsekin voin ratsastaa paremmalla mielin, kun ei tarvitse pelätä satuttavansa hevostaan edes vahingossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hienoa että löysitte noin selvän avun ongelmiin! Meillä oli alkuun hackamoreihin siirryttäessa vaikeinta nimenomaan jarrujen löytyminen, mutta nopeasti sekin pulma ratkesi :)

      Poista
  9. Vau tätä ulkoasua! Ihan SUPERMAGEE =) Miellyttää todella silmää.

    Tuo ensimmäinen hackamorekuva, missä on nuo turkoosit pintelit:
    Onko sulla patjat noiden pinteleiden alla ja mitä matskua pintelit ovat?
    Näyttää istuvan tosi hyvin Lassen jalkaan, ei näytä mitenkään tankeilta.

    Lasse näyttää huomattavasti tarkemmalta, tyytyväiseltä ja keskittyneemmältä hackamoreilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään :)

      Pintelit ovat Eskadronin ja patjat tällaiset: http://www.horsepro.fi/tuote/10774/. Molemmat älyttömän hyviä. Muut kuin Eskan pintelit repsottaa meillä miten sattuu ja menee muhkuroille yms, mutta Eskat ovat todella jämäkät ja menevät hyvin jalkaa vasten. Nuo pintelit ovat ponikokoiset, joten niille ei ole tarvinnut tehdä mitään, mutta hevoskokoisia lyhennän aina, koska jos ne laittaa niin pitkinä jalkaan, on tulos varmasti "tukki".

      Poista
    2. Noista patjoista oonkin kuullu hyvää! :) Minkä pituisiksi lyhennät pintelit?
      Mulla juurikin vissiin sama ongelma, että ovat liian pitkät, mutta en uskalla ruveta leikkomaan, jos menisi liian lyhkäseksi.

      Poista
    3. Patjat on tosi kätevät noiden tarrojen takia :)

      Vedin ihan vaan arviolla, varmaan melkein puolet pois jos oikein muistan (en nyt ole sitten ihan satavarma). Jos pelottaa että menee liian lyhyeksi, niin kannattaa ottaa vähän kerrallaan ja kietaista jalkaan välissä. Niin näkee koska on sopivat :)

      Poista
  10. Selvä, no täytyypä kokeilla tuolla vähän kerrallaan tekniikalla. :) Kiitos paljon avusta!

    VastaaPoista
  11. Meillä ollaan nyt menty viikko-pari riimulla. Kun Tahvo tuli minulle sillä oli meksikolaiset suitset. Halusin "alaturparemmin" pois, mutta niistä ei sitä pois saa. Ostin normisuitset ja heitin alaturparemmin heti pois. Keväällä poistin suitsista turpa- ja otsaremmit. Maastossa Tahvo yrittää välillä kääntyillä tallille päin ja kuolainrengas yrittää mennä suuhun kovin kääntäessä. Pitäisi hommata suitsiin erilaiset kuolaimet. Innostuin sitten kokeilemaan riimuviristystä ja se toimii ihan yhtä hyvin kuin suitset. Mitään näkyvää ongelmaa meillä ei suitsien kanssa ole ollut, mutta ksoka yhteistyö toimii ihan yhtä hyvin vähemmällä niin miksi käyttää enemmän? Nyt ei tarvitse pelätä maastossa, että vahingossa nyppää suusta Tahvon kompuroidessa.
    Täytyypä katsoa noita suosittelemiasi sidepulleja. :) Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! (jonka luin vasta nyt ajatuksella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä sidepulleja! Ne ovat melko samanlaiset kuin riimu, mutta pysyvät tukevammin päässä :)

      Poista
  12. Meillä oli kanssa kuolainten kanssa ongelmia. Ratsastaessa lv-tammani painoi kädelle eikä jarrut toimineet ollenkaan. Reilut kaksi vuotta jaksoin tuota, mutta viime talvena kokeilin ratsastaa pelkällä riimulla ja heti huomasin eron. Nyt ollaan ratsastettu hackamoreilla ja pään nykiminen on loppunut samoin jarrut pelittävät hyvin.
    itse olen tyytyväinen kuolaimettomaan menoon ja tammanikin on paljon rennompi nykyisin.

    VastaaPoista
  13. Mä ratsastan paljon maastossa ilman kuolaimia ja ihan yhtä hyvin on toiminu, kun ottaa huomioon että on menty ihan vaan tavis riimulla. :D Kun Kami meni kk sitte ratsukoulutukseen se vänkäs tosi lujaa kuolainta vastaan. Vaihdettiin pehmeämpi tavallinen nivel ja rukattiin mun ratsastustyyliä (ratsastusta siis lähinnä pohje ja painoavuilla) niin avot! Poni alkoi kantaa ratsastajaa oikein ja rentona! :P Mun mielipide on se, että ihan sama mitä siellä suussa on (tai ei ole) jos ratsastustyyli on muuten oikea. Silloin ei juuri tarvi niistä ohjista muuta ku pitää kiinni. :D

    VastaaPoista