keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Maanantaituuppailua

Noniin, nyt vähän pirteämpänä palaan maanantaihin ja sen päivän Lasseiluihin. Heti alkuun, muistakaa kysymyspostaus, kaipailen sinne vielä kysymyksiä!

Menin siis ratsastamaan Lassea poikkeuksellisen vahvalla kouluratsastusfiiliksellä. Pitkästä aikaa oli tunne että haluan oikeasti ratsastaa Lassen hyväksi, enkä vain vähän sinnepäin. Niinpä päätinkin laittaa läpiratsastusmielessä kannukset(pallopäiset, puolitoista senttiä pitkät leikkikannukset) jalkaan pitkästä aikaa ja tämä oli hyvä veto. Ajattelin myös, että kokeilen nyt samantien hoitaa läpiratsastuksen sidepulleilla, että pääsisin niiden kanssa sinuiksi.

Tein pitkät alkukäynnit vapaalla ohjalla ennenkuin aloin verryttelemään. Annoin Lassen mennä puolipitkällä ohjalla ja pyysin siltä koko ajan reipasta liikettä. Lasse reagoi kannukseen todella hienosti: pieni hipaisu ja se lähti heti pidentämään askeltaan. Ja minun jalkani pysyi paljon paremmin paikallaan kun täytyi oikein keskittyä niihin etten vain töki kannuksella. Laukassa menin kevyessä istunnassa ja annoin Lassen mennä vähän kovempaa että lihakset aukeavat.

Aloin työstämään heti ravissa (koska käynti on tylsää), ja voi että Lasse meni hienosti! Sain pidettyä ohjat todella hyvin käsissä ja Lasse menikin ryhdikkäästi ja omalla moottorilla eteenpäin. Ensin teimme vähän väistöjä, avoja ja sulkuja, joiden jälkeen kokeilin koota ja lisätä ravia. Lasse oli hieno! Sulkutaivutukset eivät menneet niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta en viitsinyt alkaa niitä väkisin runnomaan hyviksi, sillä ne ovat Lasselle kaikkein vaikein juttu. Avot, kokoamiset ja lisäykset sensijaan olivat tosi hyviä!

Laukassa tein ensin samaa kokoamista ja lisäämistä kuin ravissa. Muutama askel kootumpaa, sitten taas lisättyä laukkaa eteenpäin. Oikein hyvän kokoamisen jälkeen nousin aina kevyeeseen istuntaan ja annoin Lassen venyttää kunnolla laukkaa. Kokeilin vielä piiitkästä aikaa sarjavaihtoja, ja alun hämminkien jälkeen siinäkin onnistuttiin - joka kolmannella vai neljännellä askeleella, en enää muista. Hyvin menneen suorituksen jälkeen otettiin vielä pari hyppyä pienelle pystylle, sillä Lasse ansaitsi mielestäni palkkion :) Sidepulleilla hyppääminen oli melkein helpompaa kuin hackamorella, ainakin niiden kahden hypyn perusteella. Lasse ei reagoi jos alan säheltämään omiani, vaan pystyy etenemään paremmin.

Saatte nyt taas kuvattoman postauksen, sillä valitettavasti kukaan ei ollut kuvaamassa. Nyt lähden äidin kanssa uittamaan koiria, joten palaillaan myöhemmin, mahdollisesti kysymyspostaukseen vastaillen!

Ps. Petralla on tänään synttärit, käykäähän onnittelemassa hänen blogissaan ;)

6 kommenttia:

  1. Sullehan on tullut aivan mahtava määrä kysymyksiä, ja hyviä kysymyksiä onkin, en malta odottaa että vastaat niihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tullut joo, mutta josko vielä saataisiin muutama lisää ;) Enköhän minä tällä viikolla niihin vastaile :)

      Poista
  2. http://kavioidentahdissa.blogspot.fi/2013/07/tilannepaivitysta.html tuolla vähän selvennystä Pärren tilanteeseen :)

    VastaaPoista