perjantai 14. joulukuuta 2012

Päivän piristys ♥

Huh, heti on paljon parempi mieli kun kävi tallilla ja kaupassa. Syyt: Lasse on maailman ihanin ja ymmärtää huoliani vaikken sano mitään, Citymarketissa oli ihana donitsimyyjä ja ostin vihdoin sen kameran millä saa videoitakin!

Tallilla kävin vain syöttelemässä Lasselle leipää, koska olen nyt niin väsynyt ja silloin olin vielä surullinen, että totesin ettei ratsastuksesta tule kuin paha mieli molemmille. Siispä vietettiin laatuaikaa tarhassa. Lasse sai leipää ja minä sain voimaa. Huomaa että vuoden aikana kertynyt väsymys purkautuu nyt kerralla, olo on nimittäin todella vetelä. Kyllä se kolmivuorotyö vain voimia verottaa. Mutta silti haluaisin takaisin!


Lasse on niin mahtava kun sille voin kertoa huoleni ilman sanoja. Ristiriitaista, eikö? Mutta Lasse tietää mielialani eikä sille tarvitse selittää mitään. Inhoan surullisena tunteideni selittämistä, kun aina se menee itkemiseksi. Lassen kanssa saan olla ihan hiljaa vain ja kerätä voimia sen läsnäolosta. Tietääkö joku muu tämän tunteen?

Eilen oli melko historiallinen päivä minulle. Menin nimittäin piiiitkästä aikaa pelkällä kaulanarulla Lassella ja jopa ravasimme! Miettikää! Fiilis oli mitä upein. Ensin Lasse sai irtona juosta turhat energiat pois ja sitten se tuli luokseni. Päätin samantien että nyt tai ei koskaan. Menimme reippaasti talliin, otin kypärän ja riimunnarun ja pihalla nousin selkään. Ensin kävelimme ja pysäyttelin Lassea. Se oli paremmin kuulolla kuin ikinä! Siitä rohkaistuneena uskalsin kokeilla vähän mummoravia. Minua ei oikeasti pelottanut hetkeäkään. Oli niin rentoutunut olo! Eiköhän me tästä taas päästä ilman varusteita menemään :)


Äsken kävin kaupassa ja siellä koko päiväni pelasti iloinen donitsimies. Hän oli arviolta 25-30-vuotias hyvännäköinen mies, joka myi donitseja Cittarin pihassa olevassa vaunussa. Hänen niin aurinkoinen asenne valaisi koko pihan. Juttelimme mukavia ja ostin kuusi donitsia Petelle. Tämä mies sanoi fiksusti: "En kai minä nyt donitseja myisi täällä pakkasessa jos en tästä tykkäisi." Hän tiivisti sen mitä olen pitkin vuotta ajatellut ja aion ajatella jatkossakin. Työstä pitää tykätä, eikä se saa olla jatkuvaa pakkopullaa. Toivon näkeväni tämän miehen uudelleen että voin ostaa lisää donitseja. Olen nyt hymyillyt koko ajan kaupasta tultuani :) Oikea hyvänmielenlähettiläs!


Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä. Nyt minulla on se kamera jolla saan otettua videoita ja pystyn tekemään ehkä videopostauksenkin (toiveita saa esittää!), mikäli ääneni ei kuulosta ihan idiootilta. Kamera on Canon PowerShot A810 ja koekuvauksessa vaikutti ihan toimivalta kapistukselta. Ja hintakin oli vain 59,90e plussakortilla! Pakkohan se oli ostaa mieltä piristämään, varsinkin kun vuodenvaihteessa tuleva lopputilini on sen verran isompi. Jos vaikka alkuvuodesta päästäisiin jopa sinne Hippiinan kurssille mikäli näyttää että saan uusia töitä jostakin.

6 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen :)! Kesällä ekan kerran menin vain kaulanarulla ja tunsin sellasta luotamusta, että lopulta laukattiin ja hypättiin pelkästään narulla. Mahtava tunne kun voi luottaa hevoseen!!
    Huonoina päivinä poika saa vain hymyn huulille vaikka kuinka *ituttas :)

    Teillä tuntuu olevan mahtava suhde:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!
      Ja pikkuhiljaa on tähän päästy :)

      Poista
  2. toi toisiks viiminen kuva on niin <3... ihana :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ainoo kuva missä Lasse näyttää tyytyväiseltä kuolaimet suussa :) Mut oli se tolloin ihan pirun hyväkin!

      Poista
  3. Muista ettei hevonen noin urhea olisi jos se ei hyvää kohtaloa sais♥ saat olla sekä lassesta että ittestäs ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lassesta varsinkin olen enemmän kuin ylpeä, se on vaan niin uskomaton ystävä.

      Poista