perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14

Tässä luukussa haluan pohtia kaveruutta ja ystävyyttä.


Työni loppuivat tänään siinä tehtaassa jossa aloitin heti vuoden alussa. Voin kertoa että fiilis on todella haikea. Ei, minä en jää varsinaisesti kaipaamaan sitä työtä enkä tehdasta. Mutta työkavereita jään kaipaamaan ja kovasti.

En uskonut että voin töistä saada oikeasti niin hyviä kavereita, sillä olen aika erilainen luonne enkä ystävysty helposti. Työpaikalla tutustuin kuitenkin moniin niin ihaniin ihmisiin etten ymmärrä miten he kaikki sattuivatkin kanssani samaan vuoroon. Ihan vain mainitakseni: Kiitos ennenkaikkea Noora, Saara, Petri ja Tissimäki. Varsinkin te teitte työstäni mahtavaa!


Siinä kotimatkalla (viimeistä kertaa toistaiseksi, nyyh) itkiessäni tuli mietittyä kavereita ja ystäviä. Tajusin, että minulla on surkean vähän kavereita ja vielä vähemmän ystäviä. Minulla on oikestaan vain yksi tosihyvä ystävä, Silja, joka asuu toisella paikkakunnalla. Siljalle voin kertoa kaikki ja hän kuuntelee ja ymmärtää. Silja on auttanut aiemmin paljon Lassen kanssa, oli minun kaasoni ja on ollut muutenkin aivan korvaamaton ystävä. Toinen ystäväni, Salla, asuu monen sadan kilometrin päässä, emmekä näe juuri lainkaan enää. Salla oli paras ystäväni ala-asteelta yläasteelle ja senkin jälkeen olemme olleet paljon tekemisissä. Myös Noora on hyvä ystäväni.

Toisinaan haluaisin nämä ajat takaisin. Lörvä ja minä, Salla ja Pöllerö maastoon tai uittamaan lähdössä.

Kavereita minulla on vain ihan pari. Suurin osa töistä on juuri kavereitani. Lisäksi tallilta on kavereita. Mutta loppujen lopuksi minulla ei ole täällä ketään muuta kuin Pete, Lasse ja koirat. Tuntuu jotenkin säälittävältä olla aina ihan yksin ja usein onkin todella yksinäinen fiilis. Pete on aina töissä ja välillä koirat tuntuu enemmän taakalta kuin ystäviltä kun niitä pitää yksin hoitaa. Älkää ymmärtäkö väärin - rakastan koiriamme enkä ikinä haluaisi luopua niistä. Mutta toisinaan tarvitsisin apua niiden kanssa. Ja kyllä ihminen vaan tarvitsee sosiaalisia suhteita.

Nyt sosiaalinen kanssakäyminen jää vielä vähemmälle kun työt loppuivat. En käy baareissa, enkä sellaisissa paikoissa missä olisi samanikäisiä kavereita. Tallilla olen nuorin. Ärsyttävää! Olen pääosin kotona tai tallilla. Ehkä nyt kun olen työttömänä niin lähden kuvailemaan muillekin talleille niin josko pääsisi vähän edes neljän seinän sisältä pois. Ja töitä olen hakenut jo pidemmän aikaa, kun tiesin että tämä työ loppuu näihin aikoihin. Täälläpäin on vain kovin huono tarjonta tällaiselle jolla ei ole vielä koulutusta.

Anteeksi tämä vähän synkistelevä postaus, pää on ihan tyhjä kun olen itkeskellyt koko iltapäivän. Illemmalla saattaa tulla perus kuulumispostaus :)

2 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiinnosta että miten aiot hevosesi elättää kun jäät työttömäksi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on raha-asiat kunnossa. Minulla on aika paljon rahaa säästössä eli sieltä otan jos ei muu auta :) Ja varmasti äitikin auttaa mikäli häneltä kehtaan avustusta pyytää. Ja kauaa en aio olla työttömänä, haen sitten mitä tahansa työtä.

      Poista