keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tiedättekö sen tunteen, kun vannot että myyt samantien kaikki eläimesi ja alat keräilemään postimerkkejä? Minulla on nyt se fiilis.

Annan kaikkeni eläinteni eteen. Lassen, Saimin ja Mokoman. Pidän huolta että ne saavat hyvää ruokaa, liikuntaa ja hoivaa. Koirat pääsevät monta kertaa viikossa metsään juoksentelemaan vapaana. Niillä on aina luita pureskeltavana, ja pehmeät nukkumapaikat. Monta kertaa päivässä ne pääsevät ulos tarpeilleen.

Lasselle hommaan aina liikuttajan jos en itse pääse ja meinaa tulla liian monta vapaapäivää. Sillä on hyvät varusteet ja aina heinää nenän edessä. Noin kolme kertaa vuodessa se viedään klinikalle hampaiden hoitoon, koska sitä ei voi hoitaa kotona. Aina jos tulee jotain, soitan paikalle eläinlääkärin. Olemme laittanut siihen hevoseen niin paljon rahaa että en viitsi edes laskea.

Ja miten nämä elukat vastaavat huolenpitoon? Lassella on kolme jalkaa rikki eikä haavat meinaa parantua. Mokoma paskoi isälläni matolle kunnon kurapaskat vaikka olimme juuri olleet pitkään pihalla. Saimi on ainut, joka on tyytyväinen, mutta kai sekin jotain kohta keksii.

Aikaa eläimiini revin omasta ajastani ja omista yöunistani. Teen kahta työtä, että saan kaikki kulut katettua. Lenkille ja tallille on lähdettävä vaikka ei huvittaisi. Jos koirilla käy vahinko, on se siivottava. Mikäli Lasse loukkaa itsensä, on sitä hoidettava.

Usein sitä miettii että onko tässä mitään järkeä ja onko tämä paska vaivan arvoista. Yksi katse eläimen silmiin riittää kertomaan sen. On se.

© Sarianna Junnila

8 kommenttia:

  1. Amen! Sattui niin sopivasti kun juuri kiukkuisena saavuin tallilta ja olin jo pistämässä Tahvoa ties minkä tiikerin ruuaksi.. Ehkä se postimerkkien keräily olisi ihan mukavaa hommaa näinä päivinä kun ei vain onnistu.

    VastaaPoista
  2. Voi kyllä, kyllä tiedän sen tunteen... Paskaapaskaapaskaa ja aina lompakko tyhjä. Ja ne kaudet kun MIKÄÄN ei suju, irto kenkää, ell tarvetta, hampaan kuvia perseessä ja silti ei noista mussukoista tahdo luopua :) olkoot vaan heinäkärryt mikä saa hevosen hörähtämään on se sen arvoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman ei vaan voi elää... Viimeinen lauseesi on niin totta :D

      Poista
  3. Se on just tää kun on oma hevonen niin sitten sitä tuppaa välillä tulee "yliannostus", kun on vaan pakko hoitaa eikä siitä pääse mihinkään, vaikka miten tulis akkoja ja ukkoja taivaalta, ja väsyttäs. Tämän olen huomannut vaikka oma hevosenomistajuus on vasta ihan aluillaan. Mutta, kyllä se vaan sen arvoista on :). Hoidat hyvin Lassea ja muita lemmikkejä, siitä voi ainakin olla hyvillä mielin eikä tarvitse joskus jälkeenpäin katua, että olispa tehnyt niin tai näin. Kyllä se tosiaan palkitsee, kuten sanoit. Näitä jaksoja on välillä, toivotaan, että tulisi taas parempi pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja kun itse tietää että tekee parhaansa eläintensä eteen, on parempi olo :) Kyllä se jossain vaiheessa palkitsee aina!

      Poista
  4. Tuo kuulostaa niiiin tutulta! Voi olla huoletta, kaikista tuntuu varmasti joskus tuolta. Osa jopa on sanonu omista lapsistaan niin... itsekin sitä on välillä miettinyt että onko sitä ihan vaan masokisti kun koittaa viimeisen päälle hoitaa esim. emäkoiran ja sille oman rauhallisen paikan ja välttää koirakontakteja kun on pennut kotona ja silti niitä kuolee käsiin ja silti siihen ryhtyy uudelleen. Tai jos eläinten kanssa muuten tulee ongelmia, niin miettii vain miten helppoa olisi ilman niitä (ja miten paljon vähemmän murheita)... mutta kaiken sen jälkeen miettii, että mitä mulle jäis jos niitä ei olisi... ei yhtää mitään! Mä en voi opiskella/käydä töissä liikenneonnettomuudessa tulleiden vammojeni vuoksi ja vaikka rahat on koko ajan vähissä ja sitä uppoaa liikaaki välillä elukoihin ja tuntuu että ne välillä haistattaa pitkät mulle, niin ne on silti tärkein sisältö mun elämässäni tällä hetkellä ja auttaa mua rytmittämään päiväni ja pitämään päänupin kunnossa. Ja oon saanu paljon uusia ystäviä eläinharrastusteni myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että ihminen on sen verran masokisti, että jos ei olisi eläimiä niin ne murheet hommais muualta... Koska mitä olen kuunnellut lemmikittömien kaverien juttuja, niin ei heillä sen paremmin mene :D

      Mä en olisi tässä ilman Lassea, sen voin sanoa. Lasse auttoi mut murrosiän yli ja olen sen ansiosta ollut aina "kiltti tyttö". Jos ei olis ollut Lassea, voi olla että olisin jotain ihan muuta.

      Poista