sunnuntai 12. elokuuta 2012

Omasta hevosesta

Lähes jokaisen hevostytön unelma on saada joskus oma hevonen. Sellainen jonka kanssa saa tehdä mitä vaan. Mennä koulua, hypätä esteitä, käydä maastossa, mennä ilman satulaa... Lista on loputon. Kukaan muu ei saisi ratsastaa sillä hevosella, kuin omistaja itse. Hevoselle saisi ostaa kaikkea kivaa ilman pelkoa siitä, että joku omii ne. Oma hevonen olisi hieno ja taitava, puoliverinen joka osaa kaikki koulukiemurat ja hyppää pieniä taloja.

Hevosen omistaminen on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vain ratsastamista. Tämä tulee ilmeisesti monelle vähän yllätyksenä. Minäkään en ollut varautunut niin suureen työmäärään kuin mitä Lassesta tuli. Heti ensimmäisellä viikolla kun se minulla oli, sille tuli kammottava imppari takajalkaan. Hevosenomistajan arki alkoi hyvinkin selvästi: heti sai olla soittamassa eläinlääkäriä paikalle ja liikuttamassa vain varovasti hevosta. 


Aikaahan tähän harrastukseen saa uppoamaan ilman sitä omaakin hevosta. Muistan aikanaan kun reissu ratsastuskouluun vei matkoineen helposti kolme tuntia. Mutta tämä reissu tehtiin vain muutaman kerran viikossa. Kun oma hevonen tuli kuvioihin, oli tallilla käytävä lähes joka päivä. Alkuun tämä ei tuntunut lainkaan pahalta. Mutta kun oli kuukausia mennyt ja ensimmäinen talvi puski päälle, alkoi tallille lähteminenkin olemaan vähän ikävempää. Mutta hevonen odottaa tallilla, oli sää millainen hyvänsä. Vaikka räntää tuli vaakatasossa, oli hevonen silti käytävä liikuttamassa. Onneksi meillä oli maneesi silloin lähellä, sillä Lasse ei nuorempana kestänyt lainkaan seisomista vaan oli paljon haastavampi ratsastaa jos ei saanut riittävästi liikuntaa. Muistan kerran kun menin kentällä varmaan -18 asteessa, lunta satoi ja tuuli. Lasse oli aivan hullu, se vain sinkoili joka suuntaan ja yritti saada minut alas. Kyyneleet jäätyivät poskille kun harmitti niin hevosen käytös. Koko ratsastuksen ajan vain laulelin Lasselle ja yritin saada sen rauhoittumaan. Kyllähän se lopussa otti muutaman hyvän askeleen...

Hevosta ei voi unohtaa talliin vaikka se kuinka ottaisi päähän. Ja entä jos itse sairastut? Jos ei itse pääse pitkään aikaan tallille, on hevoselle etsittävä vuokraaja/ratsastaja. Minulla kävi tuuri kun Silja alkoi auttamaan Lassen kanssa, mutta tämäkään ei ole itsestäänselvää. Varmasti jonossa on monia pikkutyttöjä jotka haluaisivat hevosellasi ratsastaa, mutta tässä vaiheessa kannattaa miettiä, onko se järkevää ja ennenkaikkea, onko se turvallista. 

Rahaa omaan hevoseen uppoaa aivan tuhottomasti. Ostohinta ei ole mitään tähän verrattuna. Joka kuukausi hevoseen menee rahaa ainakin tallivuokran, valmennusten, mahdollisten kisojen ja ruokien verran. On toki hevosia jotka pärjäävät pelkällä heinällä ja kauralla (jotka saattavat kuulua tallivuokraan), mutta myös niitä joille syötetään kalliita lisärehuja. Lasselle onneksi riittää pelkästään heinä, kaura, kivennäinen ja ohra, eli sen ruokintaan ei mene paljoa rahaa. Lainaan We in the Wonderland -blogin kululaskelmaa, sen näet tästä linkistä. Kuten voi huomata, hevoseen ei mene vain tallivuokran verran rahaa.


Eläinlääkärinkin joutuu joskus pyytämään paikalle tai viemään hevosen klinikalle. Klinikalla eläinlääkärit eivät yleensä sano edes "Päivää" alle 100e. Mekin joudumme viemään Lassea useamman kerran vuodessa klinikalle, kun hampaita ei normaalilla raspilla pysty hoitamaan. Klinikalle lähteminenkin vaatii paljon muuta kuin vain eläinlääkärin varaamisen. Pitää vuokrata jostain koppi jossei ole omaa, keksiä kuski jossei itsellä ole korttia, kaverikin on reissussa hyvä olla jne. 


Omaa hevosta hankkiessa on hyvä miettiä myös, jaksaako hevosta katsella useamman vuoden. Käydä tallilla vaikkei huvittaisi. Tinkiä ajasta kavereiden kanssa ja mennä mieluummin tallille lappaamaan paskaa. Itse tein tämän päätöksen. En voi sanoa etten olisi ikinä katunut päätöstäni, mutta harvemmin. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen ollut niin iloinen, että minulla on Lassen kaltainen ystävä. 


Anteeksi sekava postaus, jotenkin ajatus karkasi. 

6 kommenttia:

  1. Oote kyllä selvästi molemmat kehittynyt roimasti tänä aikana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan me joo vähän ;) Mutta enemmän silti mä oon kehittynyt, Lassehan oli valmis ratsu kun mulle tuli eikä oo varsinaisesti mitään uutta oppinut mun aikana. Enimmäkseen vaan muokkautunut mun alle :)

      Poista
  2. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus, joka pistää ajattelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se tässä oli tarkoituksenakin.

      Poista
  3. Maijun kanssa samaa mieltä. Tässä itse rupesi taas tarkemmin miettimään hevosunelmiaan. Kiitos siitä. :)

    VastaaPoista