maanantai 13. elokuuta 2012

Hirveä hinku ratsastamaan!

Olen tänä kesänä ratsastanut ihan onnettoman vähän ja sen huomaa. Koko ajan on kamala hinku hevosen selkään, mutta en yksinkertaisesti pääse irrottautumaan kotoa niin usein kun haluaisin. Sonja onkin nyt hoitanut Lassea uskollisesti ja hyvin.

© Jenny

Kyllä se vaan niin on, että tämä perhe-elämä vie aikaa hevoselta. Olen naimisissa, meillä on kaksi koiraa ja omakotitalo. Täydellinen idylli, joka valitettavasti vie suurimman osan ajasta. Jostakin on aikaa nipistettävä, ja valitettavasti se on hevonen. En aio silti Lassesta luopua, en missään nimessä! Sonja jatkaa sillä ratsastamista sittenkin kun muutamme uudelle tallille. Ja onneksi Pete ymmärtää, kuinka tärkeä Lasse minulle on, eikä vaadi siitä luopumista. Koko remontin aikana Pete on sanonut että "Käy ratsastamassa, mene katsomaan heppaa". Vaikka en ole ehtinyt, olen iloinen että minulla on niin ymmärtäväinen mies ♥

Tänään menen kyllä ratsastamaan ennen töihin lähtöä, oli tilanne raksalla mikä hyvänsä. Haluan päästä hevosen selkään, tuntea sen liikkeet allani. Menen varmaan ilman satulaa, sillä nilkkani ei kestä ehkä jalustimia. Kyllä, juuri kun sain ranteeni kuntoon, muljautin nilkkani huolellisesti. Se ei kävellessä satu, mutta heti jos vääntyy johonkin suuntaan niin tekee kipeää. Hyvä minä! Olisi kiva saada joku kuvaamaan, mutta en jaksa taaskaan kysellä :D Sunnuntaina kuvaajaserkkuni (tykkää Facebookissa!) on tulossa ottamaan Lassesta kuvia, kuinka jännittävää! Saan oikein ammattilaisen ottamia kuvia Lassesta. Silloin täytyy hevonen kiillottaa jokaista karvaa myöten. Peukut pystyyn että olisi hyvä sää, niin saataisiin huippuhienoja kuvia!

© Pete
Ainiin, muistakaahan, että bannereita saa vieläkin tehdä!

7 kommenttia:

  1. innolla odottelen sunnuntain kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. hei voisitkohan sä tehdä joku päivä videopostauksen? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisin muuten mielelläni mutta meillä ei ole vieläkään videokameraa :/ Ostoslistalla on kyllä kunhan saan sen verran rahaa :)

      Poista
  3. Mullaki koko kesän hinku ratsaille, onneks oli leiri, ja pääsinhän mä Lassenkin selkään <3 Jos vaan ratsastajaa/hoitajaa tarttet nii mä oon innokkaana tulossa :) nyt en varmaan kyllä pääsisi kuin kerran ari viikossa mutta ens vuonna saan jo mopokortin (jos pääsen läpi... ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jossei sonja ja silja pääse niin pyydän sua :)

      Poista
    2. Kiva :) onks sulla mun puhelin numero? Voin laittaa faces

      Poista