sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Muutoksen tuulet puhaltavat

Tänä vuonna Lassen elämässä puhaltaa muutoksen tuulet. 


Alamme alkavalla viikolla rakentamaan laidunta ja katosta isäni maille. Lasse pääsee siis laiduntamaan koko kesäksi! Tästä ratkaisusta hyötyvät kaikki: isäni saa heinät pois mailtaan, Sonja pääsee ratsastamaan aina kun haluaa ja minä saan enemmän vapaata. Nyt kun olen rouvautunut virallisesti, tuntuu ettei aikaakaan ole niin paljoa hevoselle. Pete tottakai ymmärtää hevosteluni ja kannustaakin minua siihen, mutta on päiviä jolloin en yksinkertaisesti ehdi tallille. 

Laitumella Lasse saa  olla niin pitkään kun ruokaa riittää. Tänä kesänä varmaan pääosin maastoilemme, sillä kunnon ratsastus"kenttää" tuolla ei ole, vaan siihen pitää käyttää osa laitumesta. Olen kyllä jo katsonut pienen alueen missä ei kasva kunnon heinää, johon tehdään sitten varmaankin "kenttä". Kun viereiseltä pellolta on niitetty heinät, siinä varmaan saa sitten ratsastaa. Hiekkateitä sillä seudulla on paljon, joten minä menen enimmäkseen siellä. Sonja saa sitten ratsastaa aidatulla alueella ellen minä ole polkupyörällä mukana maastossa. Lasse osaa kuitenkin maastossa olla melko arvaamaton, enkä uskalla päästää kuin Siljan maastoon sillä itseni lisäksi. 


Kun laidunkausi päättyy, Lasse muuttaa toiselle tallille. Tämä on harmillista, mutta bensan hinta on niin korkealla nykyään, ettei minulla ole pitkän työmatkan lisäksi millään varaa ajaa ylimääräistä 30km päivässä. Kun työmatkakin on sen 85km päivässä. Lisäksi Silja ei pysty käymään Petralla, ja Sonjankin kyyditykset ovat vähän vaikeat. Eli joutuisin selviämään yhdestä syksystä ja talvesta periaatteessa ilman apua. 

Talli johon Lasse muuttaa on noin kilometrin päässä meidän tulevasta kodista, eli sinne pyöräilee ja käveleekin nopeasti. Ensi viikolla olen menossa katsomaan tilat. Tällä tallilla pystyisi Siljakin käymään, sillä hän asuu alle 5km päässä tallista ja ei omista omaa autoa. Ja Sonjakin saisi varmemmin kyydit kun ei tarvitsisi pidemmälle kuskata. Näin saan apua hevosenhoitoon, eikä minun tarvitse luopua siitä. 

Tallilla on tarhoissa vapaa heinä ja mahdollisuus tarhata kaverin kanssa. Toivottavasti Lasse tulisi toimeen kun on syötävää tarjolla. Olisi hienoa jos Lasse saisi kaverin tarhaan :) 

Mekin pääsemme nyt kesän aikana toivottavasti muuttamaan omakotitaloon. Ihana päästä tästä postimerkin kokoisesta kerrostaloyksiöstä pois!

4 kommenttia:

  1. On se ihanaa saara hepat välillä kotiin, siinä säästää kyllä selvää rahaa ja on se oma valta :) ja sitte taas yksyllä arvostaa toisten hoitoapua kun menee täysihoitoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) ja nimenomaan tuo apu on mulle ihan korvaamatonta, kun en yksinkertasesti ehdi joka päivä tallille :/

      Poista
  2. No teilläpä on muutosta kerrakseen! Meillä oli viime kesänä vähän vastaava tilanne kun meidät sanottiin tallipaikalta irti. Toin hevoset Hyyppään kesäksi ja alettiin katsella täältä sit taloakin kun keskustassa ei oikein ponien pito onnistu. Saatiin sit kuulla et tuttujen talo olis myyntiin ja ihmeen kaupalla saatiinki sit tää talo ja nyt on omaa maata usiampi hehtaari. Kelpaa ponienki olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän kävi mahtava tuuri :) Vähän sellainen "vain elokuvissa"-tyyppinen tilanne :D

      Poista