keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Maastoilua

Tänään lähdin Lassella maastoon, kun oli niin nätti sää.

Lähdettiin vähän kiireellä kun yllätysyllätys, olin taas aikataulusta myöhässä. Alkumatkasta Lasse oli taas tosi vastahakonen liikkumaan. En ymmärrä mistä tämä maastossa jumittaminen johtuu: välillä hevonen vain on niin innoissaan ettei pysty menemään rennosti eteenpäin, ja sitten vetää herneen sieraimeen ja menee vain takaperin. Tälläkin reissulla käytiin yhdessä ojassa jossa oli vettä.

© Emmi

Kun näistä jumittamisista päästään eteenpäin, alkaa yleensä hevonen rentoutumaan. Saattaa siis alkuun mistä vain askellajista vetää liinat kiinni ja lähteä peruuttamaan. Mutta ei tee tätä joka kerta, joten tiedä sitten mikä täykkärin päänsisäinen juttu tämäkin on. Ja on tehnyt sitä alusta lähtien, eli ei ole mikään uusikaan juttu. Vika ei myöskään ole satulassa, sillä olemme menneet eri satuloillakin.

Mutta takaisin tähän päivään. Kun oltiin tästä jumittamisesta päästy, päästiin vauhtiin. Tie oli vähän jäinen, mutta sellainen että pystyin siinä ottamaan ravia ja laukkaakin. Suurimman osan matkasta menimme rentoa eteenalas-laukkaa. Kovaa emme menneet pohjan vuoksi. Aina kun siirryimme käyntiin, alkoi hevonen haahuilemaan ja melkeinjumittamaan, joten kävelimme pieniä pätkiä aina silloin tällöin.

Tällä reissulla tuli vielä kaksi jumituskohtausta. Toinen oli kun jossain pihassa alkoi koira ulvomaan, mutta pääsimme aika nopeasti tästä jumista pois. Viimeinen jumitus oli melkein perillä, kun yhdessä pihassa oli PONI. Pieni shetlanninponi. Ja sehän oli aivan kamala! Lasse-raasu vain tuijotti sitä korvat ja häntä tötteröllä, jännittyneenä kuin viulunkieli ja puhisi :D En voinut tehdä muuta kuin nauraa urheaa ruunaani. Kun Lasse sitten suostui kääntämään katseensa ponille, sen oli pakko lähteä tilanteesta karkuun ravilla, ettei poni vain hyökkää sen kimppuun.

Sänkkärikuvan © Petra

10 kommenttia:

  1. Matti on just samanlainen maastossa, niin sen on pakko olla joku täykkäreiden oma juttu tuo jumitus ja että vedetään liinat kii vaikka täydestä vauhista ja peruutetaan :D

    VastaaPoista
  2. Nette on hiukkasen erilainen. Se tekee yleensä vauhdista 180 astetta ympäri etuset ilmassa ja sitten mennään :D
    (Tämäkin on kyllä tämän hevosen ihan oma erikoisuus, josta ollaan onneksi hieman jo opittu pois..)

    VastaaPoista
  3. Suvi, kyllä Lasse on sitäkin tehnyt ja se välillä liittyy tuohon jumittamiseen :D Ensin liinat kiinni, sitten ympäri jne. Yleensä saan kyllä pidettyä sen suorana, ettei saa tahtoaan läpi kääntymällä.
    On nuo täykkärit vaan niin lutusia ♥

    VastaaPoista
  4. Millä teit bannerin ?

    VastaaPoista
  5. Gimpillähän mä ton väsäsin :)

    VastaaPoista
  6. Kenties meidän Mirkku tuo kyseinen poni?:D
    Se on pelottava (;

    VastaaPoista
  7. Uskoisin näin, keltanen talo lähellä Teelmäentietä? ;) Lasseraukka ei ymmärtänyt lainkaan että niin pieniä hevosia voi olla olemassa :D

    VastaaPoista
  8. Ettäs kehtaat omistaa niin pelottavan ponin ettei NORMAALIT hevoset uskalla edes tiellä liikkua! :DD

    VastaaPoista
  9. Hahha (;; Se on kyllä niiiin pelottava tapaus, että! :--D

    VastaaPoista