tiistai 29. marraskuuta 2011

Ratsastushistoriani

Jonsu esitti toivepostausehdotuksen ratsastushistoriastani ja tässä se tulee. Huomasin että tästä tulee myös väkisin elämässäni vaikuttaneet hevoset -postaus. Tapahtumat ei välttämättä kulje aivan tarkassa järjestyksessä, sillä en yksinkertaisesti muista oikeaa järjestystä. Pääjärjestys on kuitenkin oikein.

En muista tarkkaa ikää tai vuotta koska aloitin ratsastuksen. Olin silloin yhdeksän tai kymmenen. Mentiin Niinisalon Ratsastajien tallille alkeiskurssille parhaan kaverini Sallan kanssa. Voi sitä jännityksen määrää! En muista enää mitkä hevoset ensimmäisillä tunneilla oli, mutta nopeasti meille tuli suosikkihevoset joita aina toivottiin tunnille: Salla halusi mennä Salpalla, minä Nysällä tai Aatulla.

Ensimmäinen hoitohevoseni oli Ponsi NR:n tallilta. Sillä tuli sitten ratsasteltuakin jonkin verran, vaikka se ei ollutkaan minulle lainkaan sopiva. Se ei nostanut laukkaa vaan kaahotti ravia kamalaa vauhtia. Eikä se muutenkaan ollut mikään järin mukava ratsastaa, mutta kun se oli hoitohevonen, sillä oli mentävä. Piste.

Bella
Olinkohan ratsastanut kolme vai neljä vuotta, kun tallille muutti yksityiseksi kaunis musta lämminveritamma Bella. Ihastuin siihen heti ensi silmäyksellä ja olin aina sen omistajan kintereillä kyselemässä että saanko putsata Bellan varusteet, saanko pestä sen ruokakipon, saanko pestä sen harjat, saanko saanko saanko. Kuitenkaan, en ikinä kysynyt saanko ratsastaa, koska se olisi ollut hävyttömän noloa eikä rahkeet riittänyt, vaikka omistaja olikin todella mukava ja antoi aina minun hinkata hevosen ja itsensä varusteita. Eipä tainnut kellään muulla yksityishevosella varusteet kiiltää niin kovasti kuin Bellalla!

Tätä varusteiden hoitamista jatkui kuukauden-kaksi, ja nyt myöhemmin silloinen omistaja on sanonut että se oli koeaikaa. Koko sinä aikana en kysynyt ratsastamismahdollisuudesta mitään, siivosin vain kiltisti ja olin huipputyytyväinen siihenkin. En tarvinnut ratsastusta, sainhan harjailla hevostakin joskus! Ja auttaa omistajaa kun hän tuli tallille. Jossain vaiheessa omistaja sitten kysyi kysymyksen, jota olin odottanut: haluatko alkaa hoitaa Bellaa ihan virallisesti? Olin ratketa riemusta, ja tällekin ollaan jälkeenpäin naureskeltu :D
Ja kerran, ratsastuksen loppupuolella omistaja kysyi, että haluaisinko tulla kävelemään loppukäynnit Bellalla. No, ei tarvinnut kahdesti kysyä! Olin onnesta soikeana kun sain kävellä YKSITYISHEVOSELLA. Jotenkin se oli todella suuri juttu silloin. Siitä lähtien sain alkaa ratsastaa yhä enemmän ja enemmän Bellalla, kunnes otin sen ihan puolivuokralle.

Kun olin hoitanut Bellaa jonkin aikaa, tuli omistaja sanomaan, että hevonen muuttaa noin kilometrin päässä olevalle yksityistallille, ja tallin omistaja oli pyytänyt myös kaveriani Sallaa hoitamaan hevosia sinne, samalla kun minä menen hoitamaan Bellaa. Tämä oli mahtava uutinen meille! Muistan kun supatimme Bellan karsinassa, koska siitä ei saanut muille puhella.

Bella
Suvin tallilla ratsastus"urani" lähti suureen nousukiitoon. Sain ratsastella useilla hevosilla, ja pääsin Suvin tunneille. Bellan kanssa kehityimme myös kovaa vauhtia kun pääsimme tunneille. Bella oli ensimmäinen ns. elämäni hevonen. Mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan. Jossain vaiheessa omistaja totesi, ettei pääse Bellan kanssa enää eteenpäin, vaan se on myytävä. En nyt muista tarkkaa aikajärjestystä, mutta pari kertaa Bella tuli kuitenkin vielä takaisin kun ei kaupat ei onnistunut tai ostaja ei ostanutkaan sitä.

Aloin Suvin tallilla ratsastamaan isoa kiukkuista puoliveriruuna Lörvää. Lörvän kanssa opin ratsastamaan laiskempiakin hevosia. Se jos mikä oli nimittäin laiska! Ei olisi halunnut liikkua millään eteenpäin, enkä saanut varmaan ikinä ratsastettua sitä edes minkäänlaiseen muotoon... Mutta se oli kaverini, johon kiinnyin kovasti. Valitettavasti sen jalat ei kestänyt kovempaa käyttöä.

Suvin tallilla aloin ratsastamaan myös pienellä ja pippurisella suomenhevostamma Assilla. Se oli varsin mukava tapaus myöskin. Yhdet kisatkin taidettiin Assin kanssa käydä, ja tipuin selästä jo ennen verryttelyä.

Jatkoin Suvin tunneilla käymistä, ja ratsastustaitoni kasvoi kohisten kun sain tunneilla muitakin kommenttia kuin kantapäät alas, tule uudestaan. Suvi perehtyi meihin paljon tarkemmin tunnilla, ja korjasi perusteellisesti istuntaa ja tapaa ratsastaa. Kävimme siis Sallan kanssa usein samoilla tunneilla.

Lörvä

Jossain vaiheessa myös minä totesin, etten pääse Bellan kanssa eteenpäin, vaan junnaamme paikallamme. Niin vaikeaa kuin se olikin, lopetin Bellan vuokraamisen. Kaikenlisäksi Bella oli muuttanut takaisin seuran tallille, joten ravasin kahden tallin väliä. Siksi aloimme etsimään minulle ylläpitoon hevosta. Puolivuotta etsimme, kunnes tärppäsi. Ylläpitoon minulle tuli valtava ruuna Antero, joka oli minulla noin kolme kuukautta. Sitten totesimme yhdessä äidin kanssa, että eiköhän ole viisainta ostaa oma. Päätöksen syistä en kerro enempää. Niin Lasse tuli minulle.

Antero
Samaan aikaan kun Antero tuli minulle, Suvin talli siirtyi takaisin omistajilleen Siltakorville. Tällöin myös porukkamme hajosi. Tämä oli minulle henkisesti kova pala, sillä olin todella kiintynyt tallin ihmisiin ja siihen tunteeseen kun kuuluin porukkaan.

Lassen kanssa olimme siis ensin hetken Siltakorven tallilla. Parin kuukauden päästä sattuneista syistä tuli tallipaikan vaihto ajankohtaiseksi. Muutimme Nykäsille, jossa olimme pari vuotta. Tämän ajan kävin Kallen tunneilla ja taas ratsastustaitoni kasvoi kohisten. Jossain vaiheessa meidän piti alkaa kisaamaan ja oltiinkin jo ihan hyvässä kisakunnossa kunnes sitten tipuin yhdeltä tallin lämminveritammalta pahasti, ja satutin selkäni.

Bella

Minun oli tarkoitus alkaa kilpailemaan koulua tällä tammalla, ja olimme maneesissa harjoittelemassa tallinomistajan kanssa. Olimme maneesin päädyssä nostamassa laukkaa. Ja minä tiesin, TIESIN että hevonen pukittaa. Silti en tehnyt asialle mitään. Hevonen pukitti ja vaihtoi salamana suuntaa, lähti rynnimään toiseen päätyyn minun roikkuessa vielä kyydissa. Toisessa päädyssä sitten tipuin. Tipuin suoraan takamukselleni, ja kipu räjähti koko kroppaani. En pystynyt tekemään muuta kuin itkemään ja kääntymään mahalleni vähään aikaan. Samalla katselin kun tamma juoksi maneesissa vapaana ja ainoa mitä päässäni liikkui oli mä kuolen ja voi helkkari tuo hevonen katkoi ohjansa. En pystynyt liikuttamaan jalkojani ja pelkäsin jo että olen halvaantunut. Kipu kertoi kuitenkin muuta. En tiedä miten pitkään makasin maneesin pohjalla ja vaan itkin. Jonkin ajan päästä pääsin nousemaan sen verran ylös että siirryin istumaan sivummalle. En pystynyt kävelemään kunnolla, sillä selkäni oli saanut kovan täräyksen, eikä jalat toiminut kunnolla. Onneksi sain kyydin tallille, josta äiti tuli hakemaan minut. Muistan vieläkin sen kivun kun istuin autoon ja lähdimme terveyskeskukseen....

Oli sen vuoden viimeinen päivä (tapahtuneesta melkein kolme vuotta), joten voitte kuvitella, kuinka paljon terveyskeskuksen tätejä kiinnosti hoitaa jotain hevosenselästä tippunutta. Sain vain lihaksia rentouttavaa ja buranaa, vaikka selkä olisi pitänyt ehdottomasti kuvata. Valitettavasti luotimme hoitajien sanaan että selkälihakset ovat vain todella jumissa. Tulen ikuisesti kärsimään tästä luottamuksesta. Tämän jälkeen olen ravannut kaikenmaailman tohtoreilla jotka on tutkinut minua, eikä ole saatu kunnolla selville mikä mättää. Tänä vuonna fysioterapeuttini löysi vikaa lonkastani, joka on koteloitunut väärään asentoon. Myös lannerangassani on sanomista. Onnettomuuden takia minulle on tullut useita taukoja ratsastukseen eikä kroppani jousta enää esim. harjoitusravissa yhtä hyvin kuin ennen. Osittain tämän vuoksi minusta on tullut puskaratsastaja.

Tuisku

Nyt olen ratsastajana jäänyt junnaamaan samalle tasolle, mutta tämä riittää minulle. En halua olla huippu, eikä minulla ole kunnianhimoa siihen. Kunhan saan ratsastaa rakkaalla hevosellani, on kaikki niinkuin pitää :) Ehkä joskus voisi mielenvirkeyden vuoksi mennä tunnillekin, mutta menen ehdottomasti Suvin tunnille, koska Kalle ei anna armoa :D

Assi

Emmi piirsi tämän joskus ollessaan ylijärjestäjänä, jos oikein muistan :D
RIP Sohvi. Oltiin joskus hyppäämässä maastoesteitä, aina ei mene niinkuin elokuvissa :D
Minä ja Lörvä, Salla ja Pöllerö, Suvin tallilta. Voi niitä aikoja ♥

4 kommenttia:

  1. Kirjotat hyvin ja tosi mielenkiintosesti. En ole koskaan oikeastaan seurannu mitään blogeja mutta nyt alan kyllä lukemaan koska jutut on tosi mielenkiintosia. Tykkäsin tosi paljon tosta luottamusaiheisesta jutusta jossa kerroit ratsastuksesta ilman varusteita. Olen itse ihan aikamoinen jännittäjä mutta haluaisin kuitenkin luoda samanlaista suhdetta johonkin hevoseen (ennemmin tai myöhemmin), niin kuin sinä olet Lasseen. Hyvää joulun odotusta!!

    P.S. Fysioterapiahoito tehoaa usein paremmin vartalon epätasapainoisuuteen jos käy ensiksi osteopaatilla. Ajattelin vaan laittaa tämän tähän koska en ollut varma oletko käynyt vain fysioterapiassa. Mutta jos se vanha vamma vaivaa niin suosittelen ensiksi menoa osteopaatille ja sitten fysioterapiaan.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että tekstiäni on mukava lukea :)

    Olen käynyt fysioterapeutilla, mutta siitä ei ollut juurikaan apua vaikka kävin pitkään.. Tuo niksauttaja on ainoa joka on auttanut ees vähän kipuihin :)

    VastaaPoista
  3. Pakko kysyä, onko tuon Tuiskun oikea nimi mikä? Näyttää ihan sikana yhdeltä tutulta ruunalta.. Tai siis jos tuo edes on ruuna :D

    VastaaPoista
  4. Tämä Tuisku on tamma :) Like A Rolling Stone on oikea nimi.

    VastaaPoista