lauantai 26. marraskuuta 2011

Kuinka löysimme luonnollisen hevosmiestaidon?

Aina voi olla pehmeämpi,
aina voi olla johdonmukaisempi,
aina voi olla enemmän sisäistä voimaa.



Olemme Lassen kanssa löytäneet luonnollisen hevosmiestaidon oikeastaan sattumalta. Olin kyllä kuullut kyseisestä "metodista", mutta en ollut perehtynyt siihen sen tarkemmin - kuulostihan se aika tylsältä, maastakäsin harjoitella hevosen kanssa. Alkuun en tehnyt Lassen kanssa lainkaan talutus- yms harjoituksia, sillä halusin vain ratsastaa.

Jossain vaiheessa päästin Lassea kentälle irti, ja kokeilin seuraisiko se minua. Seurasihan se - tosin hieman epävarmasti alussa. Se saattoi lähteä kesken kaiken kävelemään eri suuntaan kuin minä. Kun päästin Lassea riittävän usein irti ja aina lopussa harjoittelimme seuraamista, huomasin, että pikkuhiljaa Lasse alkoi seuraamaan minua varmemmin.


Lassen kovan selkärangan takia en mennyt alkuaikoina juurikaan ilman satulaa. Lisäksi Lasse oli aika paljon vauhkompi kuin nykyään. Kuitenkin jossain vaiheessa aloin menemään ilman satulaa ja tuli sitä mentyä riimulla+narullakin muutama kerta. Nämä kuitenkin vain mielenvirkeyden vuoksi, ilman mitään tavotteita.

Jossain vaiheessa edellisellä tallillamme tuli läheisemmäksi maastakäsintyöskentely, erään vaikean hevosen takia. Meidän tallilaisia kutsuttiinkin muualla narunpyörittäjiksi, kun emme yrittäneet saada tuota hevosta kuriin väkivallalla vaan kiltimmin keinoin. Itse en tämän kyseisen hevosen kanssa ollut tekemisissä, mutta näihin aikoihin kiinnostuin ihmisen ja hevosen välisestä suhteesta. Löysin nettisivuja liittyen luonnolliseen hevosmiestaitoon.


Luonnollinen hevostaito (lh) eli natural horsemanship (nh) on pehmeä ja hevosta kunnioittava työskentelytapa. Pehmeys ei kuitenkaan tarkoita epäselvyyttä. Kunnioittaminen perustuu vahvaan tietoon ja käytännön kokemukseen hevosen lajinmukaisista fyysisistä ja psyykkisistä tarpeista.

Joskus hevonen ei ymmärrä, joskus se ei halua. Hevonen yrittää käytöksellään kertoa meille MIKSI? Voi olla, että ihmisen täytyy muuttaa omaa käyttäytymistään, pysähtyä, rauhoittua, alkaa kuunnella. Kommunikaatiohan on kaksisuuntaisuutta. Työskentely hevosen kanssa pitää aina olla positiivista ja myötätuntoista ja päättyä onnistuneisiin tunnelmiin.



Luettuani tämän aloin miettimään asennettani hevoseen ja ratsastukseen. Ja pielessähän se oli: olin tottunut hyvin erilaiseen menoon. Jos hevonen ei totellut, se sai raippaa. Jos se kiukutteli, kiukuttelin takaisin. Kuitenkin jossain vaiheessaa lh jäi hieman sivuun, kun "ei ollut aikaa". Hevosraukka, Lasseraukka. Älkää käsittäkö väärin, en silti kohdellut Lassea huonosti vaikka lh olikin jäänyt sivummalle. En vaan tehnyt enää harjoituksia.

Tänä syksynä muistin taas mitä hevosen ja ihmisen välinen kunnioitus on. Aloin miettimään ratsastustani yhä tarkemmin. Jos hevonen kiukutteli, en heti olettanut sen tekevän sitä kiukutellakseen. Aloin tarkkailemaan itseäni selässä. Huomasin, että aina kun tein jotain väärin, Lasse protestoi. Se on herkkä hevonen, jonka selässä pitää ratsastaa nätisti. Oikeastaan tämän vuoksi kokeilin ilman varusteita menoa.


Huomasin, että teen ohjilla liikaa töitä Lassen selässä. Kun minulla oli käytössä vain onneton kaulanaru, en voinut satuttaa Lassea suusta. Ja kaulanarulla meno oli menestys! Lasse oli paljon yhteistyökykyisempi kuin varusteilla, ja selvästi nautti tästä erilaisesta menosta.

Esteillä huomasi eron omassa ratsastuksessani. Kun hyppään, yritän kontrolloida hevosta liikaa, jolloin lähestymiset menee pipariksi ja lähden hyppyyn ennen hevosta. Mätkähtelen kaulalle minkä kerkeän, nypin hevosta suusta ja jalkani seikkailee missä sattuu. Kun hyppäsin ensimmäistä kertaa ilman varusteita, huomasin, kuinka paljon paremmin se menee! En voinut kontrolloida hevosen askelia niin paljoa, koska narulla ei saa lyhennettyä juurikaan askelta. Lisäksi en lähtenyt tuuppaamaan enkä nyppinyt suusta. En retkahdellut kaulalle ja jalkani pysyi huomattavasti paremmin oikeassa kohdassa. Mahtavaa! Ja Lasse nautti kun sai itse tehdä, eikä täti yrittänyt onnettomasti roikkua ohjaksissa.

Tänään hyppäsimme taas ilman varusteita. Kertaakaan minua ei jännittänyt lähestyä esteitä, vaikka lopussa ne nousivat parhaimmillan 90cm korkeuteen. Ainoastaan jumppasarjalle tuli huonoja lähestymisiä, kun puomi ennen estettä hämäsi. Sanoinkin pari kertaa ennen estettä Lasselle: "Näytä tädille kuinka hypätään, luotan suhun." Ja niin Lasse näytti!

Maastakäsintyöskentely sujuu vallan hyvin meiltä. Lassen kanssa on hyvä tehdä näitä harjoituksia, kun se on niin herkkä ja kunnioittaa ihmistä. Haluan olla sen luottamuksen arvoinen. En halua tehdä sille mitään pahaa, koska en antaisi itselleni anteeksi jos menisin raipattamaan sitä niinkuin joskus on kiukuspäissä tullut tehtyä. Tottakai kerron jos Lasse tekee jotain väärin, mutta ensin mietin, onko vika minussa. Jos on, en rankaise siitä enää hevosta. Mutta jos joudun sanomaan Lasselle että nyt meni pieleen, teen sen eri tavalla kuin ennen. Enää en suutu silmittömästi, vaan kerron asiani hevosystävällisemmin. Ja aina jos meinaa mennä hermo, hengitän syvään ja tarpeen vaatiessa pysäytän hevosen ja rauhoitun. Näin ei tule kummallekaan paha mieli.

Lassea parempaa hevosta minulle ei voisi löytyä. Se on juuri täydellinen, se antaa anteeksi virheeni ja luottaa minuun. Siihen voin luottaa. En pystyisi kuvittelemaan luottavani mihinkään muuhun hevoseen näin kovasti. Elämäni hevonen ♥



Kuvien © Petra, otettu tänään
Kursivoitujen tekstien © http://www.paivintalli.net/

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) Futura taas villiintyy, kun sillä menee ilman varusteita. Rodeota tulee! :D Riimun kanssa vielä voi mennä, mutta silloinkin saattaa tulla hieman riehumista. Muuten maasta käsin toimii kyllä hyvin, seuraa joka paikkaan, väistää, pyörii ympyrää, peruuttaa hyvin pienin avuin jne. Jotenkin Futura vaan ottaa hirveästi kierroksia, kun ei ole kuolaimia suussa. Kesäkuumalla ei niin pahasti riehaannu, niin silloin voi mennä paljon enemmän riimulla. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Meillä on juuri päinvastainen vaikutus :D Kun jättää varusteet telineisiin, Lasse on unelma. Ei sillä, on se varusteillakin, mutta ilman varusteita minä otan liikaa paineita ja vaadin liian täydellistä menoa sekä itseltä ja hevoselta. Ja paha mielihänn siinä tulee kun itse ei saa kroppaansa taipumaan oikeisiin asentoihin vanhan onnettomuuden takia :/ Siksi tämä ilman varusteita meno on ollut meille ihanaa vaihtelua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivasta postauksesta! (: Vielä semmosta toivosin, että laittasit tuon edellisen postauksen jollain tavalla tuonne Lasse-välilehteen, nii se löytyis sieltä myöhemminki helposti. Ootko sä kisannu ikinä Lassen kanssa? Minkä kokonen tuo ratsastuskenttä on ja onko siinä aitoja ollenkaan?

    VastaaPoista
  4. Yritän saada sen jotenkin sinne :)

    Olemme käyneet muutamat kisat Possun kanssa, mutta itse olen toivoton jännittämään, niin se on vähän jäänyt. Ja nyt kolme kesää on mennyt aina jollain tavalla pieleen, niin olen todennut että meitä ei ole tarkoitettu kisakentille :) Alkuun mentiin parit estekisat (luokat 50cm :D), sitten kisattiin koulua seuratasolla vaihtelevalla menestyksellä (oltiin vuorotellen toisia ja sitten toiseksi viimeisiä :D). Myös yhdet tallinväliset matkaratsastuskisat mentiin, ja taidettiin ilmeisesti voittaa ne. Palkintoja ei jaettu, lähinnä tutustuimme lajiin :)

    Kentän koosta en tiedä :D Se on juuri sopivan kokoinen sekä hyppäämiseen että koulun vääntämiseen. Aitoja ei vielä ole, mutta ne on tulossa ilmeisesti :)

    VastaaPoista
  5. Miksi muuten pidät kaulanarua koko ajan aika kireällä, varsinkin noissa hyppy kuvissa?

    VastaaPoista