torstai 24. marraskuuta 2011

Elämäni hevonen - kuinka päädyimme yhteen?


© Heidi

Melkein neljä vuotta sitten kaikki alkoi.
Olimme päättäneet äidin kanssa, että on aika ostaa ensimmäinen oma hevonen meidän perheeseen. Minulla oli ollut vuokra- ja ylläpitohevosia, mutta ei vielä omaa. Olin tuolloin 15-vuotias tyttö, jonka elämän suurin unelma oli oma hevonen. Nyt se olisi toteutumassa!

Aloin luonnollisesti heti etsimään sopivaa. Tein oman ilmoituksen yhdessä silloisen ratsastuksenopettajani kanssa. Minulle tulikin paljon sähköposteja joissa tarjottiin erilaisia hevosia. Osa oli ihan lupaavan kuuloisia, osa taas jotain ihan muuta. Samalla selasin itse ht.netin markkinoita, ja löysin sieltäkin muutamia hyvältä kuulostavia hevosia.

© Emmi

 Loppujen lopuksi sovimme alkuun kahden hevosen koeratsastusajat. Toinen oli 8-vuotias puoliveriruuna pääkaupunkiseudulta. Itse pidin tätä parempana, ja täynnä intoa lähdimme kokeilemaan. Emme päässeet kuin Tampereelle, kun automme hajosi. Jostain syystä minua ei edes harmittanut tämä! Soitin omistajalle joka oli todella töykeä puhelimessa. Ymmärsin että tätä hevosta ei ollut tarkoitettu minulle.

Muutaman päivän päästä lähdimme pohjoiseenpäin koeratsastamaan toista hevosta. ht.netissä oli ilmoitus myytävästä 11-vuotiaasta täykkäriruunasta, joka sopi vielä täydellisesti budjettiimme. Kun saavuimme paikalle, vastassa oli iloinen nainen joka vei meidät hevosen luo. Karsinasta tuijotti takuulla isoimmat silmät mitkä olen koskaan nähnyt! Menimme maneesiin ja omistaja ratsasti ensin. Hevonen oli todella hieno!



Kun pääsin itse selkään, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lasse (silloin Loffe) oli energinen ja mukava ratsastaa. Hyppäsin pari pikkuestettä lopuksi. Lupasimme palata asiaan. Ratsastuksenopettaja sanoi, että tuskin tarvitsee muita lähteä katsomaan, sillä ilmeestäni taisi nähdä, että tämä on se oikea.

29.11.2007 haimme Lassen kotiin. Alkuun Lasse asui Siltakorven Sannan tallissa pari kuukautta, kunnes muutimme pienemmälle tallille. Lasse rauhoittui silmissä kun pääsi pikkutallille.

Olihan Lasse alkuun minulle vähän turhan haastava. Olin tottunut pystyynkuolleisiin puoliverisiin, ja yhtäkkiä allani onkin vauhdikas täysiverinen, entinen laukkahevonen! Mutta en antanut periksi. Taatusti monet arvostelivat minua tämän hevosen ostosta, mutta en antanut sen haitata. Olihan unelmani toteutunut!

Meillä on ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Alkuun olimme täysin esteratsukko. Jostain syystä minulle tuli kuitenkin estekammo, ja siirryimme kouluratsastukseen. Tällöin ostimme luonnollisesti kunnon koulusatulan.

Tarkoitukseni oli alkuun kilpailla Lassen kanssa aluetasolla koulua, mutta kaikki kisakautemme ovat menneet jollain tavalla metsään. Ensin Lassen rokotukset ei ollut kunnossa, siinä meni ensimmäinen kausi. Toinen kausi meni minun sairastelun vuoksi, ja kolmas meni kiinnostuksen puutteen vuoksi. Joten huomaamatta olemme siirtyneet "puskailuun".

Olen pudonnut Lasselta periaatteessa neljä kertaa. Kolmella kerralla on sattunut. Vielä pari vuotta sitten Lasse teki sitä, että kesken ratsastuksen se saattoi räjähtää. En ikinä ole saanut selville, mihin suuntaan se näissä räjähdyksissä lähti, mutta oli ne kamalia! Nopeita sivulle-eteen-ylöshyppyjä. Näistä meinasin muksahtaa alas useamman kerran.
 
© Mikko
Kun Lasse oli ollut minulla vuoden vai kaksi, huomasimme että satula on niin epäsopiva kun voi vaan olla! Tämän takia meillä todennäköisesti oli ollutkin ongelmia ratsastuksessa. Samaan syssyyn huomattiin, että nivelletyt kuolaimet ei sovi Lasselle, koska sillä on niin matala kitalaki. Kun vaihdoimme suoraan kuolaimeen, unohtui myös pään viskely, ja kun saimme uuden satulan, oli hevonen todella mukava ratsastaa!

Kävimme todella paljon tunneilla, sekä koulu että este. Hyvien opettajien avulla sain hevosen pikkuhiljaa toimimaan yhä paremmin ja paremmin. Yhdeltä tunnilta muistan, kun silloinen opettajani sanoi että pienellä työllä olisimme valmiita helppo A-tasolle. Olin todella yllättynyt! Suuri kiitos kuuluukin siis Suville ja Kallelle, ilman teitä emme olisi nyt tässä!



Muutimme Petralle reilu vuosi sitten, ja Lassesta tuli taas ihan eri hevonen. En voinut kuvitellakaan kuinka paljon se jännitti vanhassa tallissa tapahtuvaa liikehdintää tuntien aikaan. Petralla oli vain 7 hevosta, eikä ihmisiä rampannut koko aikaa ohi. Lasse muuttui silmissä! Enää se ei kutonut niin paljoa, eikä saanut sekokohtauksiaan taluttaessa. Siitä tuli kaikenkaikkiaan laiska ruuna :D

Lassen kanssa olemme rampanneet klinikalla säännöllisesti, koska sen suuvärkki on vähän...mielenkiintoinen. Hampaat on ihan miten sattuu, mutta riittävän usein raspaamalla suu pysyy hyvässä kunnossa.

Lasse on ollut myös erittäin terve hevonen. Se on ontunut muistaakseni vain kaksi kertaa, ja toinenkin oli sen takia kun jäätiin ovenkahvaan kiinni ja Lasse sitten päätti repiä oven karmeineen irti.... Kun karmit sitten lähti, sai Lasse siitä aika kovan tärskyn takajalkaan. Toinen ontuminen oli selittämätön ja meni ohi.

Keväällä luulin jo menettäväni Lassen ikivihreille niityille. Esteillä siltä murtui puikkoluu. Klinikalla sanottiin että on mahdollisuus että paranee, mutta myös että ei parane. Siitä alkoi muutaman kuukauden ankara kuntoutus. Lasseparka ei oikein meinannut ymmärtää sitä pienenpienessä tarhassa seisomista. Loppujen lopuksi jalka saatiin kuntoon, eikä se ole enää haitannut lainkaan!


© Petra

Tiesin myös, että aikamme on rajallista. Olimme puhuneet että kun lähden opiskelemaan, hevonen myydään. Murheen murtamana laitoin ilmoituksen nettiin, ja toivoin samalla että olisimme lopettaneet hevosen, ettei sitä tarvitsisi myydä. Lasse on kuitenkin hevonen, joka vaatii tiettyä huumorintajua käsittelijöiltään.
Muutama kysely tuli, mutta kukaan ei tullut katsomaan. Ja sitten päätin laittaa äidin ratsastamaan pitkästä aikaa. Ja kas kummaa! Ratsastuksen jälkeen äiti sanoi, että jos joku ottaisi puolet Lassesta, sitä ei tarvitsisi myydä. Laitoin heti viestiä Siljalle, joka pelasti meidät. Nyt Lasse on siis puolivuokralla Siljalla, ja olemme kaikki olleet tyytyväisiä.

Lasse on valtavan kiltti hevonen. Se tietää koska selässä on osaava ratsastaja ja koska ei. Kun minä tai Silja ratsastetaan, Lasse saattaa olla vaikea ratsastaa. Kun selkään laittaa aloittelijan, muuttuu Lassen ilme heti varovaiseksi, eikä pelkoakaan että se tekisi jotain tyhmää. Lasse on opettanut monia henkilöitä ja tulee vielä varmasti opettamaan.



Olemme siirtynyt vallan puskailuun, ja sen ansiosta keksinkin luonnollisen hevosmiestaidon. Olemme aina tehneet luottamusharjoituksia maastakäsin, ja sen huomaa Lassesta nykyään. En voisi kuvitellakaan luottavani muuhun hevoseen yhtä vahvasti! Kun menemme ilman varusteita, olemme yhtä.

© Petra


Jos ihmisellä on elämän hevonen, Lasse on minun. Se on mahtava persoona, jonka kanssa ei tule ikinä tylsää! Luotan Lasseen, ja se luottaa minuun.  Toivottavasti se saa olla luonani viimeiseen saakka, ettei tarvitsisi enää tässä vaiheessa luopua kun olemme niin paljon kokeneet yhdessä. Joka päivä tajuan edellistä selvemmin kuinka hieno otus Lasse on. Rakkaushevonen ♥

© Mikko

© Mikko




Lasse ja Lotta

© Petra


On sitä muutosta tapahtunut molemmissa :)

9 kommenttia:

  1. Ihana! :) Nuo täykkien sekoilukohtaukset on kyllä ihania, ikinä ei tiedä mihin päin lähdetään :D

    VastaaPoista
  2. Oli se alkuun hirveetä kun oli tottunut sellaisiin rauhallisiin puoliverisiin ja sitten osti tuollaisen... Ja alkuunhan sieltä nyt meinasi aina muksahtaa alas :D Mutta kummasti niihen sitten vaan tottuu ja alkaa huomaamaan etukäteen tilanteet joissa voi tulla pöykköilyä. Onneksi Lasse on rauhoittunut, oma selkäni ei kestäisi sitä höykytystä enää :D

    VastaaPoista
  3. Kaunista, että teillä on elämäsi hevosen kanssa niin palkitseva ja luottamuksellinen suhde. Hevosen kanssa ollaan tosiaan kuin "kavioliitossa", semmoinen tunnelma minulle teistä tuli :). Minulla on ollut kaksi elämäni hevosta, toinen oli elämässäni pari ja toinen 10 vuotta. Se on kultaista ja arvokasta aikaa se yhteiselo, elämän parasta antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lassen kanssa meillä on kyllä kavioliitto meneillään - elämäni hevonen <3

      Poista
  4. Ja piti vielä ihastella näitä kuvia, tosi kauniita -ei ehkä ihan peruspokkarilla otettuja nämä blogikuvat..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kuvia on otettu monella eri järkkärillä :) Löytyy blogista muutama pokkarillakin otettu kuva, mutta pääosin ne on näitä järkkärillä otettuja.

      Poista
  5. Huh, ymmärrän täysin tuon sinun 'huumorintajun' hevosen kanssa. Itselläni pelottaa myös hepastani mahdollinen luopuminen juuri sen takia, että sen pelleilyille pitää tietyllä tavoilla osata nauraa, ja olla samalla aikaa kuitenkin johdonmukainen ja rajat antava.. Ja tuntuu että tämän ymmärtäviä ihmisiä onkin harvassa, kun monilta kuulee sitä ''Miten sieki tuon kanssa olet jaksanu kaikki nuo vuodet olla?''... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sen takia en enää Lassea suostukaan myymään vaan se lähtee minulta suoraan taivaslaitumille. Varmasti maailmassa on ihmisiä jotka ymmärtää Lassen huumorintajua, mutta en voi ottaa sitä riskiä että uusi omistaja ei ymmärtäisikään sitä.

      Meillä on ennemmin tullut niitä kommentteja että hevonen on automaatti eikä vaadi muuta kuin istumista yms. Totuus on kuitenkin paljon huumorintajuisempi :D

      Poista
  6. Näimpä.. :D Mutta hieno blogi, liityn kyllä lukijaksi~ Maastakäsittelystä sulle paljon plussaa, muutkin saisi harrastaa sitä paljon enemmän... :)

    VastaaPoista